Andre de Dienes: Marilyn

Please scroll down to read the review in English

Andre de Dienes on aina kuulunut lempivalokuvaajiini. Hän oli paikalla oikeaan aikaan, ja sai otettua lukuisia kuvia nuoresta Marilynista. De Dienes kuvasi Marilynia myös myöhemmin, mutta kaikkein tunnetuimpia ovat nimenomaan kuvat nuoresta, uraansa aloittavasta Marilynista.

De Dienesin kuvista julkaistiin 2000-luvulla muhkea paketti, joka sisälsi suuren kuvateoksen, mustan kirjan täynnä De Dienesin päiväkirjamerkintöjä kuvausmatkoista, sekä ohuen vihkosen, johon oli koottu lehtien kansikuvia, joissa oli de Dienesin Marilyn. Näitä kolmea myytiin yhteispakkauksena, jonka hinta oli korkea. Erikseen myytiin pelkkää kuvateosta, joka oli luonnollisesti edullisempi. Sen ostin silloin itselleni, koska opiskelijabudjetti ei millään sallinut 200 euron tuhlaamista. Hieman harmitti, ettei musta päiväkirja tai lehtivihkonen kuulunut mukaan, mutta minkäs teet.



Kunnes. Eräänä päivänä menin kirjakauppaan ja ihmettelin, mikä mahtaa olla tuo paksu musta pehmeäkantinen kirjanen hyllyssä. De Dienesin mustaa päiväkirjaa myytiin irtokappaleena! Ostin sen, ja ilokseni välistä löytyi myös lehtivihkonen. Sain siis lopulta kaikki isoon pakkaukseen kuuluneet kirjat.

De Dienesin kuvateos on yksinkertaisesti upea. On suorastaan vaikeaa kirjoittaa kuvista mitään, sillä pidän niistä niin paljon. Kuvien laatu on erinomainen, ja välissä on myös De Dienesin muisteloita Marilynista. Musta päiväkirja puolestaan painottuu nimenomaan muisteloihin, vaikka välissä on myös pieniä kuvia. On mielenkiintoista lukea nuoresta Marilynista valokuvaajan näkökulmasta. Vihkosesta bongasin ilokseni myös suomalaisen Me Naiset, jonka kannessa Marilyn on siis myös ollut.



Myöhemmin julkaistiin yhteispaketti, joka sisältää mustan päiväkirjan ja pienempikokoisen kuvateoksen. Kuvateoksen sisältö on ilmeisesti sama kuin aiemman, isokokoisen version, mutta se on samankokoinen kuin musta päiväkirja. Suosittelen lämpimästi vähintään kuvateoksen hankkimista, sillä De Dienesin kuvat Marilynista ovat upeita.



Andre de Dienes has always been one of my favorite Marilyn photographers. He was there at the right time to capture young, fresh-faced Marilyn in many photographs. De Dienes did photograph Marilyn later, but the most famous photos were taken of the young Marilyn who was just starting out.

In the 2000's a big box set was published, which included a huge photo book of de Dienes' Marilyn photos, a black diary of his, and a booklet which featured magazine covers with de Dienes' Marilyn on them. The three were sold together in a box set with a very high price. The photo book was also sold separately, and that's what I bought, because as a student my budget just wouldn't allow me to spend 200 euros on books. I also wanted the black diary, but what can you do.




Until one day I went to the book store. I was browsing the shelves and wondered what that chunky little black book might me. They were selling the black diary separately! Naturally, I bought it and was very happy to discover that it also included the magazine cover booklet. Finally, I had all the books from the box set.

The photobook is simply stunning. I can't find words to express the feeling I get from the photos, because I love them so much. The quality is also very high. The photobook includes some of De Dienes' memories of Marilyn. The black diary focuses on the memories, although it includes some small photos as well. It's interesting to read about young Marilyn from a photographer's point of view. As I flipped through the magazine booklet, I discovered that Marilyn had also been on the cover of the Finnish magazine Me Naiset.




Later a second edition was published, which featured a smaller version of the photo book along with the black diary. I believe the content of the photo book is the same, but it's the same size as the black diary. I highly recommend getting at least the photo book, because De Dienes' photos of Marilyn are simply gorgeous.

Comments

Popular Posts