4 viimeisintä & 1 tulossa oleva / 4 latest acquisitions and 1 upcoming

Please scroll down to read the story in English

Viime aikoina olen onnistunut hankkimaan muutamia kirjoja, jotka ovat olleet toivelistallani jo pitkään. Tässä pikaiset esittelyt niistä, mutta jokaisesta tulee ajallaan vielä oma postauksensa. Lisäksi esittelen yhden kirjan, jonka ilmestymistä odotan innolla.

Sam Shaw: Marilyn - The New York Years

Rakastan Sam Shaw'n Marilyn-kuvia. Marilyn Among Friends on yksi lempikirjoistani, ja olin pitkään metsästänyt myös New York Yearsia. Viime kesänä kävi tuuri, kun onnistuin nappaamaan tuon kirjan 15 eurolla. Nimensä mukaisesti kirja keskittyy New Yorkin ajan kuviin. 

David Wills: Marilyn - in the Flash

Tämä kirja ei ole ollut toivelistallani erityisen pitkään, mutta syy siihen on yksinkertaisesti se, että kirja ilmestyi vasta viime vuonna. Wills julkaisi pari vuotta sitten upean Marilyn Monroe Metamorphosis -kirjan, joten odotin myös hänen uudelta kuvateokseltaan paljon. En pettynyt. Kuvien laatu on huikea; tuntuu kuin Marilyn todella olisi läsnä - mitä muuta voisi enää toivoa?

David Marshall: Life Among the Cannibals

Marilynista on julkaistu muka totuuden kertovina kirjoina niin paljon kuvitteellista kukkua, että on virkistävää lukea rehellistä fiktiota, joka ei yritäkään tarjota "viimeistä totuutta". Kuten kirjan alaotsikkokin kertoo, Marshall luo kuvan Marilynista, joka jäi eloon vuonna 1962 ja jatkoi elämäänsä. Ihastuttavaa luettavaa Marilynin 90-vuotisjuhlavuonna!



Rizzoli: Marilyn - La Vita & Il Mito

Tämä Italian ihme on ollut toivelistallani valehtelematta 20 vuotta. Muhkea kirja on alunperin roomalaisen näyttelyn katalogi, josta otettiin sekä italiankielinen että englanninkielinen painos. Kirja on melko harvinainen, joten se oli pakko napata kun sen huomasin kohtuuhintaisena. Kyseessä on upea kuvateos, ja lisäplussana minulla on nyt myös yksi italiankielinen Marilyn-kirja kokoelmissani. 

Tulossa!
April VeVea: Marilyn - A Day in the Life

Marilyn - A Day in the Life on aikajanakirja, josta selviää tarkasti, mitä Matilyn teki minäkin päivänä. Tällaista kirjaa on kaivattu, sillä se on merkittävä apu huhujen katkomiseen ja faktojen tarkistukseen. Aprilin tarkka tutkimustyö tuottaa varmasti upeaa hedelmää, ja julkaisupäiväkin on täydellinen: 5.8.2016. 



Lately I have managed to acquire several books that have been on my wish list for a long time. Here are quick reviews of each of them, they all will get their own review posts in time. Also, there's one upcoming book I can't wait to be published. 

Sam Shaw: Marilyn - The New York Years

I love Sam Shaw's Marilyn photos. Marilyn Among Friends is one of my favorite books, and I had been searching for New York Years for several years. I was very lucky to find it last summer for only 15 euros. As you can probably guess, the book focuses on Marilyn's time in New York. 

David Wills: Marilyn - in the Flash

This book has not been on my wish list for a very long time, but there's a simple reason: it was published just last year. Wills' previous book, Marilyn Monroe Metamorphosis is a stunning photobook, so my expectations were high. And I wasn't disappointed. The quality of the photos is so high that you can almost feel Marilyn is in the room - and what more could you wish for?

David Marshall: Life Among the Cannibals

So much phony stories have been written about Marilyn that claim to be the "final truth", that it's very refreshing to real pure fiction that does not make any such claims. Marshall paints a vivid picture of a Marilyn who survived and continued her life beyond 1962. What a lovely book to read on Marilyn's 90th anniversary!

Rizzoli: Marilyn - La Vita & Il Mito

This gorgeous book has been on my wish list for 20 years. It was originally published as a catalog for a Marilyn exhibition in Rome. There are both Italian and English editions. It is pretty rare these days, which makes it special along with the fact that I now finally have an Italian Marilyn book in my collection. 




Upcoming!
April VeVea: Marilyn - A Day in the Life

Marilyn - A Day in the Life is a detailed timeline book. This kind of book will be very useful in debunking rumors and checking details. April's extremely thorough research will produce a true handbook for Marilyn fans, and the publishing date is just perfect: August 5th 2016.

Comments

Popular Posts