Yona Zeldis McDonough: Coffee With Marilyn

Please scroll down to read the review in English

Viime viikolla ei tullut uutta kirjapostausta, koska vietin osan viikosta reissussa. Matkan kohteena oli Pärnu Virossa, ja kyllä kannatti. Kaiken muun hyvän lisäksi löysin sattumalta kirjakaupasta Marilyn-kirjan.

Coffee With Marilyn on pieni kirja, ja sopi hyvin kassissa kannettavaksi matkalukemiseksi. En muistanut kuulleeni siitä aikaisemmin, joten selasin kirjaa saadakseni paremman käsityksen ennen ostopäätöstä. Kirjan idea on aika hauska: kirjoittaja on sepittänyt kuvitteellisen haastattelun, jossa Marilyn vastaa hänen kysymyksiinsä niin lapsuudesta, rakkaudesta kuin työstäkin. Coffee With... on kirjasarja, jossa on samalla tyylillä kirjoja Marilynin lisäksi myös esimerkiksi Buddhasta ja Mozartista. Jokaiselle jotain.



Kun kyse on kuvitellusta haastattelusta tai mistä hyvänsä tekstistä, jossa kirjoittaja laittaa sanoja Marilynin suuhun, on vaarana se, että mennään pahasti pieleen. Coffee With Marilyn ei onneksi sorru tähän. Teksti on pääosin oikein hyvää ja siitä huomaa, että kirjoittaja on selvästi tehnyt taustatyötä. Joitain pieniä virheitä joukossa on, esimerkiksi Marilynin toive siitä, että olisi saanut työskennellä Bette Davisin kanssa. Marilyn ja Davis näyttelivät yhdessä elokuvassa Kaikki Eevasta. Kennedyjen osuutta suurennellaan hieman, mutta pahempaakin on nähty. Yleisesti ottaen kirjasta jäi erittäin positiivinen maku suuhun.



Coffee With Marilyn oli siis oikein passeli löytö. Sain sen nopeasti luettua ja pidin siitä kovasti. Se sopii varsin hyvin nimenomaan matkalukemiseksi, sillä se ei vie paljon tilaa, mutta tarjoaa mukavan lukuelämyksen. Ota mukaan kesälomamatkalle.



Last week I didn't write a book review simply because I was away for most of the week. I travelled to Pärnu, Estonia, and it was definitely worth it. I had a great time, and even happened to find a Marilyn book at a bookstore.

Coffee With Marilyn is a small book that fits well in a purse. I couldn't remember hearing about it before, so I flipped through the book before deciding whether to buy it or not. The idea of the book is kind of fun: the author has written an fictional interview with Marilyn, where Marilyn answers questions on topics such as her childhood, love and work. Coffee With... is a series of books with imagined interviews with personalities such as Buddha or Mozart. To each his own I guess.




When someone writes an imagined interview of anything that involves putting words in Marilyn's mouth, there's the possibility that it will go horribly wrong. Coffee With Marilyn is not, luckily, one of those books. For the most part the text is very good, and you can tell the author has done some research. There are some small mistakes, one of them being Marilyn wishing she had had the chance to work with Bette Davis. The two women did work together in All About Eve. The Kennedy connection is slightly embellished, but I've seen way worse. Overall, the book is very positive and unique.




Coffee With Marilyn was a very nice find. I read it rather quickly and enjoyed it a lot. It's perfect as a traveling companion since it doesn't take up too much space yet offers a nice bit of reading. Take it with you on your summer vacation.

Comments

Popular Posts