Marilyn (Museo Salvatore Ferragamo)

Please scroll down to read the review in English

Museo Salvatore Ferragamo Firenzessä, Italiassa järjesti vuonna 2012 Marilyn-näyttelyn, jossa nähtiin kenkien lisäksi muun muassa Marilynin vaatteita. Näyttelyn pohjalta koostettiin kirja, nimeltään yksinkertaisen ytimekkäästi Marilyn. Kyseessä ei ole mikään ohut näyttelykatalogi, vaan suurikokoinen kuvateos, joka sisältää myös esseitä ja pohdintaa ilmiöstä nimeltä Marilyn.



Esseet vaihtelevat tasoltaan paljonkin. Esimerkiksi ensimmäisestä esseestä en juuri välittänyt. Sen lähteenä on käytetty mm. Blondia, siis romaania. Toisessa esseessä sen sijaan verrataan Marilynia taiteessa esiintyviin naisiin. Myös kuvitus tukee tätä mielenkiintoisella tavalla, sillä kirjassa esitetään rinnakkain kuvia Marilynista sekä kuuluisista tauluista tai veistoksista. Näissä Marilyn vertautuu taiteen kuuluisiin naishahmoihin - tai oikeammin hän on yksi niistä. Eräs parhaista esseistä on I Want To Be An Artist, jossa pureudutaan Marilyniin näyttelijänä ja taiteilijana.

Kuvat sen sijaan ovat järjestään laadukkaita, mielenkiintoisia ja ihastuttavia. Puhtaasti kuvateoksena kirja on upea. Joukossa on sekä tuttuja kuvia että vähemmän käytettyjä, ja ne ovat laadultaan hyviä. Erityisen kirjasta tekee se, kuinka Marilynin valokuvia rinnastetaan veistosten ja maalausten naishahmoihin. Jo pelkästään kuvien vuoksi kirja kannattaa ehdottomasti hankkia.



Loppupuolella oman osansa saavat Marilynin vaatteet sekä tietysti kengät. Salvatore Ferragamo suunnitteli useita kenkiä Marilynille, ja niistä ainakin yksi pari on tietääkseni jatkuvasti museossa näytteillä. Mikäli vaatteita ja kenkiä ei pääse itse näyttelyyn katsomaan, on niiden näkeminen kirjassa toiseksi paras vaihtoehto.




Museo Salvatore Ferragamo in Florence (Firenze), Italy, held a Marilyn Monroe exhibition in 2012. Marilyn clothes and naturally, shoes, from collectors all around the world were gathered in Italy. The exhibition also produced a book, titled simply Marilyn. The book is not a thin exhibition catalog but a big book full of essays and pictures of the phenomenon known as Marilyn.



The essays really vary in quality. For example, I didn't care for the first essay and when I checked, one of the sources listed in the bibliography was Blonde. A novel. The second essay, on the other hand, focuses on Marilyn as one of the females in art. Pictures of Marilyn and classic works of art are presented side by side for interesting comparison. In a way, Marilyn becomes one of the classic females in art. Also, one of the best essays is I Want To Be An Artist, which focuses on Marilyn as an actress and an artist.

The photos in this book are high quality, interesting and lovely. As a photo book this book is stunning. There are some familiar photos as well as rarer shots. As mentioned before, the comparison between photos of Marilyn and classic paintings or sculptures is very interesting and unique. The book is worth getting solely for the photos.



Towards the end of the book there is a chapter dedicated to the clothes and shoes in the exhibition. Salvatore Ferragamo designed several pairs of shoes for Marilyn, and one pair is permanently in the collections of the museum. If you're unable to go and see Marilyn's clothes in an exhibition, the second best thing is seeing them in a book.

Comments

Popular Posts