torstai, 19. elokuuta 2010

Jenna Glatzer: Marilyn Monroe Treasures

Olen ehkä joskus maininnut, että Jenna Glatzerin Marilyn Monroe Treasures on korkealla toivelistallani. Se ilmestyi jo pari vuotta sitten, mutta ei koskaan tullut myyntiin esimerkiksi Amazoniin tai muihin yleisesti käyttämiini nettikauppoihin, joten tilaaminen jäi. Kirjasta on ilmestynyt myös italiankielinen versio (sekä saksalainen ja ranskalainen), jota myös yritin metsästää. Sen jälkeen olen yrittänyt metsästää kirjaa eBaystakin, mutta siellä ostaminen on yleensä kaatunut muhkeisiin postikuluihin. Kun sitten menin kurkkimaan Barnes&Noblen sivuille, kävi ilmi, että sieltä kirjaa vielä saa. Olipa jopa vähän alennuksessakin.

Vaikka välillä meinasi hermo mennä, kun kirjaa ei kuulunut ja toimitusaika oli loppujen lopuksi noin viikkoa alkuperäistä maksimiarviota pitempi (ja yhteydenotto ei auttanut, käskivät vain odotella), oli ilo silti suuri, kun avasin postilaatikon ja ruskea paketti köllötteli siellä. Eräs ystävä oli silloin meillä käymässä, ja koska en tahtonut olla epäkohtelias ja epäsosiaalinen, selailin kirjaa vain ihan pikaisesti ja jätin sen odottelemaan.

Kun sitten kävin kirjaan käsiksi, en melkein malttanut pistää sitä pois käsistäni. Marilyn Monroe Treasures on siitä jännä kirja, että se sisältää elämäkerran ja kuvien lisäksi aidonnäköiset jäljennökset (että tykkään tuosta sanayhdistelmästä!) paristakymmenestä Marilyniin liittyvästä paperista. Näistä papereista ehkä ihanimpia olivat avioliittotodistukset, Jane Russellin tekemä Marilyn-piirroksesta, todistus Marilynin kääntymisestä juutalaiseksi sekä kirje, jonka nuori Norma Jeane kirjoitti siskolleen Berniecelle. Lisäksi jäljennöksiin kuuluivat syntymätodistus, huoltajuuspaperit, paperi johon Grace Goddard oli merknnyt Norma Jeanen aiheuttamat kulut, sopimus John Carrollin ja MM:n välillä, lehtiartikkeleita, valokuvia, Travillan piirros valkoisesta Kesäleski-mekosta, lentoliput, hotellikuitti, FBI:n paperi, MM:n kirje Lee Strasbergille, Screen Actor's Guildin kortti, kutsu Hollywood-museon johtokuntaan (M suostui), ja Marilynin maalaama ruusu. Kaikki jäljennökset ovat pusseissa, jotta ne pysyvät siistinä, mutta kyllä niitä on kiva hipelöidä!

Jenna Glatzer ei ilmeisesti (?) ole pitkän linjan Marilyn-fani, mutta hän on kyllä kirjoittanut paljon muita kirjoja. Kirjan teksti on positiivista mutta realistista, eli juuri sellaista, josta tykkään. Muutama pikku virhe on päässyt mukaan, mutta juuri muuta huonoa puolta en kirjasta keksi. Kuvat ovat ihania, eivätkä pahiten loppuunkulutettuja. Lisäksi niitä on paljon. Kirjan ulkoasu on muutenkin todella upea. Tekijän mukaan kustantaja halusi rajoittaa sivumäärää, jottei kirjan hinta nousisi liian korkeaksi. Mie maksoin nyt omastani postikuluineen noin 30 euroa, enkä kyllä väittäisi kirjaa erityisen laihaksi.

Mikäli parisenkymmentä jäljennöstä kuulostaa liian pieneltä määrältä, tai mikäli Glatzerin kirja tuntuu liian ihanalta ollakseen totta, niin tässäpä lopuksi vielä lisäiloa: syksyllä ilmestyy Cindy De La Hozin toinen Marilyn-kirja nimeltä Marilyn Monroe: The Personal Archive. Idea kirjassa on sama kuin tässäkin: parisenkymmentä aidonnäköistä jäljennöstä (sainpas sanottua sen uudelleen) Marilynin papereista. De La Hoz on aiemmin kirjoittanut kirjan Marilyn: Platinum Fox, joka on visuaalisesti upea kirja Marilynin 20th Century Foxille tekemistä elokuvista. Kyllä meitä nyt syksyllä hemmotellaan!

Liitteeksi pistin muutaman kuvan, jotka ovat yleisesti netissä liikkeellä. Kuva Jane Russellista piirtämässä sekä tilanteen lopputulos ovat peräisin Everlasting Starista.




I may have mentioned that Marilyn Monroe Treasures by Jenna Glatzer is very high on my wish list. It came out a couple of years ago, but was never listed at Amazon or some other online bookstores I generally use, so I never got to order it. Later I started looking for it on eBay, but usually the shipping charges were too high. There's also an Italian edition of the book (as well as a German and a French one) which I also tried to find. Then, I decided to take a look at Barnes&Noble and it turned out they still had the book. It was even on sale.

I almost lost my temper because it took so long for the book to arrive. In the end, it arrived a week later than the maximum estimate was (contacting B&N didn't help, they just told me to wait), but I was so happy when I opened the mailbox and there was a brown package waiting for me. We had a friend visiting and I didn't want to be completely anti-social so I just sneaked a peek of the book when it arrived.

But when I started reading it, I almost couldn't put it down. Marilyn Monroe Treasures has the biography and photos, but it also has approximately twenty removable facsimiles of Marilyn documents. I think the ones I loved the most were her marriage licenses, a drawing of MM by Jane Russell, certificate of conversion to Judaism, and a letter to her sister Berniece from Norma Jeane. But there was also her birth certificate, guardianship papers, an expense report by Grace Goddard, manager agreement, magazine excerpts, contact sheet, a Travilla sketch of the Seven Year Itch dress, airline tickets, hotel receipts, FBI file, MM's letter to Lee Strasberg, Screen Actor's Guild card, invitation to become one of the founder members of a Hollywood museum (she agreed), and a painting of a rose by MM. All there facsimiles are in envelopes so that they'll stay nice, but I just love touching them!

Apparently Jenna Glatzer isn't (?) a long-term Marilyn enthusiast, but she has written many other books. Her text on Marilyn is written in a positive yet realistic tone - just the kind I like. There are a couple of little mistakes in the text, but that's about all the criticism I have. The photos are wonderful, and not the most overused ones either. And there are lots of them. Overall, the book just looks gorgeous. The author has said that the published wanted to keep the page count down so that the book wouldn't become too expensive. I paid about 30 euros for mine (including shipping to Finland), and I wouldn't call the book too thin.

If twenty facsimiles sounds like too few, or if Glatzer's book sounds too good to be true, here's something to look forward to: this fall a new book by Cindy De La Hoz will come out. It's called Marilyn Monroe: The Personal Archive, and the idea is exactly the same as in Glatzer's book: twenty removable facsimiles in a book. De La Hoz has previously written Marilyn: Platinum Fox, a visually beautiful book about Marilyn's movies at 20th Century Fox. Aren't we in for a treat!

I've attached a couple of pictures of the book that seem to be all around the internet. Pictures of Jane Russell drawing Marilyn and the drawing itself come from Everlasting Starista.

torstai, 5. elokuuta 2010

5.8.

Elokuun viides on päivämäärä, joka tuskin lipsahtaa moneltakaan Marilynistä kiinnostuneelta täysin ohi. Marilynin kuolemasta on nyt kulunut 48 vuotta. Kahden vuoden päästä on siis viisikymmenvuotismuistopäivä. Toiveenani on olla silloin Los Angelesissa.

Odotin postin tuovan erään tilaamani Marilyn-kirjan tänään, mutta niin ei käynyt. Edellinenhän saapui 1.6., joten 5.8. olisi ollut varsin passeli saapumispäivä tälle uusimmalle tulokkaalle. Koska kirja ei saapunut, piti tälle päivälle keksiä toinen aihe, ja tämä aihe on itse asiassa ollut jo pari päivää mielessäni.

Lokakuussa julkaistaan kirja nimeltä Fragments, jonka tekijänä on Marilyn Monroe. Kirja koostuu Marilynin muistiinpanoista, runonpätkistä, mietteistä ja muista henkilökohtaisista merkinnöistä. Minulle kyseessä on syksyn odotetuin kirja, mutta vähän aikaa sitten kuulin jotain, joka entisestään nosti mielenkiintoani tätä kirjaa kohtaan.

Fragments julkaistaan myös suomeksi.

WSOY:n sivuilla asiasta ei vielä kovin paljon tietoa ole, mutta "Monroe, Marilyn" mainitaan kyllä tietokirjailijoiden joukossa (!). Sen sijaan esimerkiksi Adlibris tietää kertoa, että Sirpaleita julkaistaan näillä näkymin lokakuussa. Näin on myös englanninkielisen Fragmentsin laita - suomennosta ei siis joudu odottelemaan pitkään eikä hintakaan onneksi ole ylettömän huima. Aavistelinkin, että tämän kirjan joku saattaisi ottaa suomentaakseen, ja aavistukseni osui onneksi oikeaan :)

Suomalaisen laitoksen kantta ei ole vielä julkistettu, joten alla oleva kuva on Fragmentsin tuleva kansi. Toivottavasti suomalainen versio saa yhtä tyylikkäät kannet!



August 5th is a day that doesn't just pass by when it comes to Marilyn fans. It's now been 48 years since her death. Two years from now it will be the 50th anniversary. I hope to spend that one in Los Angeles.

I was hoping to receive a MM book I'd ordered today, but that didn't happen. The last one arrived on June 1st, so today would have been an equally suitable date for a MM book to arrive. Since the book isn't here yet, I had to come up with something else to talk about. That wasn't difficult, since there's something that's been on my mind for a while now.

Fragments, a book by Marilyn Monroe will be published in October. The book consists of Marilyn's notes, poems and other personal writings. For me, this is the book of the autumn. I just found out something that makes it even more interesting to me.

The book will also be published in Finnish.

I might have to explain now that there aren't too many MM books published in Finnish (and only one book actually written by a Finn), so it's really extraordinary that they decided to do this one. I had a hunch that they might go for it, and now it seems like they have. Fragments will be published in October both in English and in Finnish. Amazon currently gives October 12th as the release date.

Above you can see the cover for Fragments. I think it's a beautiful cover and should suit the text well. Apparently there will be photos of Marilyn inside the book as well. Can't wait for October!